Ennen loman loppua ja arjen alkamista saatiin hiekkalaatikolle hiekkaa sekä terassin päätyyn pergola. Löysin alesta vielä yhden köynnöksenkin pergolaa vasten kiipeämään.
Ehdin jo luulla että tytöt ovat kesän aikana luopuneet hiekkalaatikkoleikeistä, mutta yllättävän paljon siinä on leikitty. Rakennettu teitä ja taloja.
Raksaprojektista säästettiin muutama lava ja sahattiin niitä vähän pienemmäksi. Niistä olisi tarkoitus saada jonkinlainen taso alaterassille.
Tsemppiä kaikille arkeen palaaville!





Kaunista on teidän pihallanne. Kiva aurinkoterassi. Jään innolla odottelemaan tasoa. Meillekin sellaista terassille suunnittelen.
VastaaPoistaKiitos. Tanskassa oli yhdessä sisustuskaupassa kivannäköinen "taso" kun oli laitettu mustaksi maalattuja lavoja päällekkäin eli jotain sellaista olisi mielessä kun vaan saisin nuo maalattua.
PoistaNäyttää todella viihtyisälle ja hyvälle! Odottelen mielenkiinnolla millainen taso lavoista syntyy. Meillä on lavoja myös pihalla jemmassa ja jotain niistä olisi kiva keksiä. Minulta löytyy muuten vastaavanlainen rautapata etuportaalta:) Tosin se on vielä tyhjä. Ajattelin hankkia siihen jonkun havukasvin talveksi.
VastaaPoistaKiitos :) Mulla oli rakennusvaiheessa enemmänkin suunnitelmia lavoille mutta sitten ne alkoivat niin tympimään kun niitä oli nähnyt aivan liikaa. Nyt saatiin kuitenkin onneksi vielä muutama lisää :)
PoistaKaunis tuo pergola. Saako nykyään vielä rakentaa hiekkalaatikkoa kestopuusta? Siis ettei siitä imeydy käsittelyaineita hiekkaan ja siirry siitä lapsiin?
VastaaPoistaRiia
En kyllä tullut mieleeni ettei saisi kun niitä myydään valmiinakin kestopuisia. Meillä on jo sen verran isot lapset etteivät sitä hiekkaa syö joten en näe siinä hiekkalaatikossa sen enempää vaaraa kuin terassissakaan. Mitään kasvimaata tuohon hiekkalaatikon tilalle en kuitenkaan laittaisi mutta se onkin jo vähän eri juttu mielestäni.
PoistaSeikkailin täälä blogimaailmassa ja päädyin tänne ihastelemaan kaunista kotianne! Yhdistelet niin kauniisti uutta ja vanhaa, tyylikkyyttä unohtamatta. Pitänee lisätä omalle lukulistalle. Teillähän näkyy olevan pihatyöt jo hyvällä mallilla, täälä odotellaan siirtomaata että saadaan piha edes tasaiseksi... ihan hikoiluttaa jo pelkkä ajatus :D
VastaaPoistaTosi kauniin näköistä! Loistava idea tuo "upotettu" hiekkalaatikko.
VastaaPoistaKiitos! Ja positiivisesta että laatikko on ollut oikein toimiva.
PoistaToi on tosiaan mahtava keksintö toi hiekkalaatikko keskellä terassia! Joskopa meillekin! ;)
VastaaPoistaIhanan näköistä!