27 kesäkuuta 2012

Matosta se lähti





Alakerran tv-huoneeseen piti saada vaaleampi ja yksivärinen matto. Alennusmyynneiltä ei löytynyt mitään kivaa, joten kotona piti ruveta sisustamaan. Hauskaa oli pitkästä aikaa vaihtaa tavaroiden paikkaa.
Yläkerran paksu villamatto on ihanan pehmeä alakerrassa ja alakerran kirjava matto sopii ihan kohtuullisesti olohuoneeseen.
Lempparitaulukin saatiin korjattuna takaisin (putosi lattialle väliaikaisessa kodissa) ja vihdoin seinälle.

21 kesäkuuta 2012

Väsynyt mutta onnellinen



Suurin pihaurakka alkaa olla takanapäin. Mullat on levitetty pihalle ja tarvittavat kasvien istutuskuopat on kaivettu (sorat pois) ja täytetty mullalla. Meillä oli traktori levittämässä suurimman osan mullasta mutta jäi sitä kyllä itsellekin ihan riittävästi työtä.  
Olen kuitenkin ehtinyt nauttia kesälomaviikostani ja kahvitellut auringonpaisteessa, joten ihan pelkkää raatamista tämä viikko ei ole onneksi ollut.
Nurmikko tulee tiistaina joten kaikki on vihdoin valmista sitä varten. Ihan uskomatonta, että meillä on pian ihan oikea piha. Täytyy ehkä poksauttaa shamppista sen kunniaksi.
Huomenna lähdetään mökille rentoutumaan juhannukseksi.

Hyvää juhannusta!

17 kesäkuuta 2012

Muutama räpsy


Eiliseltä.
Sisällä ei ole tullut kauheasti vietettyä aikaa. Piti kuitenkin ikuistaa ihanat lupiinit sekä koristeet kuopuksen kaverisynttäreiltä.
Piha on edistynyt tosi hyvin. Oli kiva katsella kuukauden takaisia kuvia, ihana huomata että edistystä on tapahtunut. Terassit ovat valmiit ja multaakin on osittain levitetty. Kaikenlaisia kasvejakin on istutettu, mm. Pilvikirsikkapuu ja lisää koivuangervoja. Ensi viikolla levitetään vielä lisää multaa ja juhannuksen jälkeen tulee nurmikko.

Tänään on tullut vietettyä paljon aikaa kotona sisällä kun ulkona sataa vettä. Ja kaikenlaisia keskeneräisiä juttuja muistuu mieleen. 
Jos nyt ensimmäisenä kuitenkin tilattaisiin alakerran käytävään ne liukuovet niin saisin vaatteita vähän väljemmälle vaatehuoneessa. 
Ollaan myös saatu parit koukut ja taulut seinälle, upeaa!

04 kesäkuuta 2012

Terassi etenee ja kasveja

Tunnistaako joku tämän sinisen kukan?

Portaat alaterassilta ylös
Yläterassi ja siellä valkoisella näkyvä alue on tyttöjen toiveesta pieni hiekkalaatikko. Terassin reunaan olisi tarkoitus istuttaa mansikoita tytöille.
Lumipalloheisi nupullaan (ja maa täynnä rikkaruohoja).
Valkoista verikurjenpolvea.

Ihanaa kun aurinko taas paistaa niin sateisen ja kolean viikonlopun jälkeen. Ei tämä ihan vielä suvi suloinen ole mutta edes sinne päin.
Eilen aloitettiin terassin laudoitusta ja laudat ovat kyllä niin ruman vihreät ettei tosikaan (kuva ei vastaa todellisuutta). No matchaa sitten kauniisti vihreän nurmikon kanssa.
Odotan kovasti että saadaan terassit valmiiksi, jotta pääsen sitten sisustamaan niitä.
Mustaa ja valkoista sekä sekalainen valkoima erilaisia mustia ruukkuja.

Aurinkoista maanantaita!